Vesan maailma

Aikoinaan levyhyllyssäni oli kolme divareissa vastaan tullutta Motörheadin levyä. Sitten eräänä kohtalokkaana päivänä pari kuukautta sitten päätin käydä pikaisesti kirjakaupassa ja kas: ostin opuksen nimeltä “The Motörhead collector’s guide”. Niin ei olisi ehkä pitänyt tehdä, sillä tällä hetkellä hyllyssä on kolmetoista Motörheadin levyä.

Kirja on todellinen “keräilijältä keräilijöille” -raamattu, sillä sen on koostanut Mick Stevenson niminen hemmo, joka on kerännyt yhtyeen julkaisuja ja oheistuotteita aina vuodesta 1977 asti. Opus on liki 400-sivuinen ja heppu omistaa jokaisen kirjassa luetteloimansa nimikkeen, mutta toteaa esipuheessa ettei mukana ole läheskään koko kokoelma. En kyllä yhtään epäilekään sitä jos on kerännyt kirjaimellisesti kaikkea Motörheadiin liittyvää aina 70-luvulta asti.

Mitä itse yhtyeeseen tulee, niin ainakin sen levyjä on turvallista ostaa: tietää aina mitä saa! Motörhead kuulostaa aina Motörheadilta eikä tarvitse pelätä kuulevansa linjasta täysin poikkeavia taiteellisia kokeiluja, jazzia tahi progea.

65-vuotias Lemmy on tapaus sinänsä. Varmasti aika moni on kuullut/lukenut humoristisen toteamuksen “Lemmy ei voi kuolla, koska Lemmy on jumala” jossakin muodossa. Toisekseen, tuntuu että Lemmyn lauluääni vain paranee levy levyltä. En kiistä etteikö Ace of spadesit, Bomberit ja Iron fistit olisi legendaarisia, mutta tähän mennessä kovin kuulemani Motörhead-viisu “Brotherhood of man” löytyykin uusimmalta “The wörld is yours”. Levyltä mikä on kokonaisuudessaan todellista (raskasta) heavy metal -runttausta.

Todettakoon lopuksi että Motörhead-oheiskrääsää on jo omassakin kokoelmassa. Vaatekaapista löytyy perinteinen Motörhead-paita selkätekstillä “Everything louder than everything else” ja kaulaan voi laittaa halutessaan Warpig-riipuksen. (Warpig on yhtyeen liki jokaisen levyn kannessa koreileva syöksy- ja torahampainen, kypäräpäinen hiukan sikaa muistuttava otus.) Lippiksenkin olisin jo hankkinut, mutta sellaista ei ole vielä sattunut vastaan. Voi kunpa ei sattuisikaan…

Miten nopeasti aika kuluukaan. Neljä viikkoa meni niin nopeasti ettei oikein kerinnyt tajuamaankaan. Toisaalta pääsenpähän pois kämpästä johon aurinko porottaa aamupäivän suoraan sisään ja tekee asunnosta tukalan kuuman. Toivottavasti työpaikan ilmastointi toimii.

Viimeinen lomapäivä alkoi aika voimakkaissa merkeissä. Joskus aamuneljän aikaan havahduin unestani kirkkaaseen välähdykseen ja sitä seuraavaan todella kovaääniseen jyrähdykseen. Ja koska huoneen tuuletusikkuna oli auki, oli herätys taattu. Salama iski varmasti todella lähelle. Hetken tuijotin unentokkurassa ikkunasta taivaalle joka välkkyi liki tauotta. Olo oli kuin olisi puulla päähän lyöty. Suljin tuuletusikkunan jotta saisin paremmin unenpäästä kiinni.

Aamulla luin teksti-TV:stä että Amy Winehouse oli kuollut…

Kun kämpän sisälämpömittari näyttää liki 30 C, on pakko vaihtaa asuntoa hetkeksi hiukan viileämpään. Pari päivää kotikaupungissa Heinolassa on varmasti ihan mukavaa vaihtelua, ja mikä hienointa: siellä on hiukan viileämpi asunto. Nimenomaan hiukan: kaksikerroksisen rivitaloasunnon alakerta on viileä mutta yläkerta ei. (Sekin on silti puolet enemmän viileyttä.) Mutta siellä on myös jotain mitä itselläni ei ole: sauna.

Mukaan kaikkein välttämättömin (vaihtovaatteet yms.), aurinkorasvaa sekä pyöräilykypärä. Kamera ja tietokone saavat nyt jäädä matkasta. Mitä vähemmän kanniskeltavaa, sen parempi. Ainoa elektroninen vimpain on Nintendo DSi. Eihän sitä nyt tällainen tietokonenörtti ihan ilman aparaatteja liikkeelle lähde…

Nyt on mittari. Se piti saman tien korkata n. 32 kilometrin pyörälenkillä. Suuntasin Launeella (Lahdessa) sijaitsevasta pyöräliikkeestä suoraan vanhalle Helsingintielle, ja poljin sitä etelään päin aina Orimattilan puolelle oikoradan ylikulkusillalle asti. Ja se ei mikään ihan pieni ylikulkusilta olekaan. Otin pari kännykkäkamerakuvaa - jotta saisin edes jonkinlaisia kuvia muistoksi - mutta joku päivä pitää sama silta kuvata digijärkkärillä.

Mutta se paras pyöräilykeli… Ennuste lupasi tälle päivälle paahtavaa auringonpaistetta mutta aamulla kämpiltä lähtiessäni olikin täysin pilvistä ja pieni aamu-usva. Aavistuksen kosteaa, utuista ja ihanan viileää - voiko parempaa pyöräilykeliä olla?

Pyöräilin nyt ensimmäistä kertaa Helsingintiellä, mutta en taatusti viimeistä kertaa. Tie ei ole liian mäkistä, pientare on sopivan leveä eikä autojakaan ole tungokseksi asti - jonkun matkan päässä on näet kaksikaistainen moottoritie.

Ostin pari päivää sitten pyöräilykypärän. Pyöräilen myös maanteillä ja niillä voi pahimmissa tapauksissa tulla iso pipi. (Suojautuisi edes pää.) Autoilijat yleensä väistävät edes hiukan, mutta entäpä jos pyörä itse tekee tenän ja lennän tangon yli? Olkoonkin että pyöräni on mallia “armeija”, jolla ei kovin suuriin nopeuksiin pääse.

Ensilenkki kypärän kanssa paljasti heti lippalakin ylivertaisuuden: yläviistosta vasemmalta tai oikealta porottavalta auringolta ei ole nyt mitään suojaa, eikä tavallisista aurinkolaseista ole mitään apua. Alan vähitellen ymmärtää miksi kilpapyöräilijät käyttävät ns. pyöräilylaseja, joissa linssi menee pitkälle sivulle.

Toisekseen tuntui jo toista päivää kuin olisi kiristävä vanne päässä - kunnes tajusin löysentää kypärän sisävannetta vielä yhdellä pykälällä. Tänään tein myös havainnon että on sittenkin parempi tehdä pyörälenkki päivällä kun aurinko on vielä ylempänä eikä paista ihan niin pahasti silmäkulmaan. Toinen vaihtoehto olisi tehdä pyörälenkki vasta ilta yhdeksän jälkeen - jota pitää kyllä joku ilta kokeilla. Saattaisi olla pikkuisen viileämpääkin.

Huomenna käyn asennuttamassa pyörääni matkamittarin. Sitten ei tarvitse enää laskeskella pyörälenkkien kilometrimääriä Google Mapsilla ja voin muutenkin muuttaa reittiä ihan hetken mielijohteesta.

Vielä pitäisi kolme työpäivää viettää, ja sitten pääsee kesälomalle. Tulee kyllä tarpeeseen. Neljä viikkoa kuluvat varmaan todella nopeasti, mutta kunhan seassa on edes jokunen aurinkoinen päivä niin olen tyytyväinen.

Tarkoitus olisi nyt etupäässä polkupyöräillä ja samalla kohentaa hieman rapistumaan päässyttä kuntoa. Se kun ei juurikaan parane pelkällä istumatyöllä. Mutta koska työmatkani on välillä Lahti-Helsinki-Lahti, ei oikein arkisin jaksa kuntoillakaan. Varsinkaan kun saavun töistä takaisin kämpille noin seitsemän aikaan iltapäivästä.

Mutta kunhan se kesäloma nyt ensin alkaa…

Vuoden ensimmäinen pyörälenkki on nyt poljettu. Hieman yli 1,5 tunnin kierros veti jalat melko hapoille ja hiki virtasi. Asustus oli luonnollisesti täysin sopimaton - nahkatakki ja farkut - mutta tarkoitus olikin ottaa rauhallisesti eikä repiä verenmaku suussa. Ilma olikin rentoon ulkoiluun mitä mainioin: aurinko paistoi, kevään linnut lauloivat ja oli paikoin yllättävänkin lämmintä. Näin jopa tienpientareella kukkivan leskenlehden.

Jäisiä tai liukkaita kohtia ei tarvinut todellakaan varoa mutta kevyen liikenteen väylillä oli paikoin melko pahoja routavaurioita. Tarkkana sai siis olla. Vaikka polkupyöräni onkin Helkaman Jääkäri - Helkaman Oivaa vieläkin järeämpi malli - ei senkään vanteet varmaan tykkää hyvää routavauriouriin ajamisesta.

Huomenna teen saman homman uudestaan, mikäli sää on vähänkään samanlainen kuin tänään. Sille reissulle otan kameran mukaan. Pelkästään se leskenlehti pitäisi saada kuvattua…

Tein eilen vakavan päätöksen: ylimääräiset herkut saa nyt jäädä kaupan hyllylle! En ole lihava, mutta havaitsin vatsan alueelle syntyneen jo pienen uimarenkaan mikä on saatava kuriin. Pakko!

Normaalisti ostaessani viikonlopun ruoat, kahmaisen ostoskoriin lähes poikkeuksetta myös 200-300 g painoisen karkkipussin tai ison pussin sipsejä. Sipsejä tosin paljon harvemmin, koska minulla on kolesterolilääkitys eikä sipsit ym. rasvasuolapommit ole kovinkaan suotavia. Mutta olen valitettavasti “jos nyt vain ihan yhden kerran” -tyyppiä.

Ravintolalounaiden suhteen pitäisi nyt olla myös tarkkana. Syödä toki pitää ja monipuolisesti, mutta ei yli tarpeen. Teen istumatyötä missä pärjäisi varmasti vähemmälläkin syömisellä. Mutta noutopöydän huono puoli on että lautaselleen on kovin helppoa mättää liikaa ruokaa.

Tänään sain hillittyä herkkujen oston yhteen pastilliaskiin ja tänä viikonloppuna yritän aloittaa pyöräilykauden - mikäli ei sada kuin saavista kaataen. Näinhän yleensä käykin kun ajattelee että “nyt kyllä teen sitä ja tätä”. Ans kattoo ny…

Saavuttuani töistä kotiin, aukaisin sekä television että tietokoneen. Laitoin Vistan lataamaan viimeisimpiä tietoturvapäivityksiä ja menin suihkuun. Syötyäni ja samalla katsottuani jaksollisen South parkia oli Vista päivittynyt. Katsoin sähköpostit ja huomattuani MikroPC:een uutiskirjeessä uutisen blogipalveluun murtautumisesta vaihdoin tämän blogin salasanan. Varmuuden vuoksi.

Loppuilta jatkuu musiikkia kuunnellen ja lisätessä levynkansikuvia iTunesiin. Kymmenen aikoihin pitäisi yrittää pakottautua nukkumaan että olisi pikkuisen virkeämpänä huomenaamulla herätyskellon lyödessä 5:25.

Ei ole ongelmaa miten saisi ajan kulumaan. Päinvastoin, illassa on liian vähän tunteja. Joka ilta.

Että minä rakastan kerrostaloasumista! Tänään pääsin jo lähelle sokean palvomisen tasoa kun suloisen ihanat seinänaapurini saapuivat illanvietostaan klo 4:30 aikoihin kailottaen rappukäytävässä. Luonnollisesti heräsin kyseiseen riemastuttavaan ääntelyyn. Jos aikomuksenani olisi ollut yrittää jatkaa nukkumista, olisi se epäonnistunut surkeasti: stereoiden huudatus alkoi n. klo 5:00 aikoihin. Nämä voimakkaat ääniaallot herättivät myös kerrosta alempana olleet asukkaat - vaikka luulisin koko rapun kuulleen osansa tähän hetken kuumimmasta hittimusiikista. Minulla oli aamulla terveydentarkastukseen liittyvä verikoe, joten olin ollut syömättä edellisen illan klo 21:stä lähti. Niinpä viiden aikaan aamusta olin väsynyt, nälkäinen ja v-käyrä oli maksimissaan. Viina on viisasten juoma.

En ole tällä viikolla nukkunut vielä kertaakaan kunnolla, osin tosin oman valvomiseni takia. Kunpa saisin ensi yönä viimeinkin nukuttua edes hieman paremmin. Pelkään nykyään aina pahinta tässä Suomen tai kenties jopa koko maailman parhaimmassa kerrostalossa jossa ei tunneta käsitettä “asukkaan yörauha”.

Rakastan tätä taloa mutta kaikkein eniten arvostan saamattomuuttani muuttaa jonnekin muualle. Kirosana.